Hyviä uutissivuja

Suomessahan uutisia on jo pitkään jakanut sanomalehdistö, eikä digiaika ole ainakaan vielä heiluttanut suurten lehtitalojen hegemoniaa tässä suhteessa. Lehdistä suosituin on Helsingin Sanomat, jolla on myös hyvin kattava ja yleensä hyvin kirjoitettu nettisivusto: harmina on maksumuuri, eli maksutta saa lukea periaatteessa vain pienen määrän artikkeleita viikossa. Nyt-liitteen sivuilla voi käydä vaikka olisi lukenut jo viikon artikkelinsa, jossa on paljon hyviä juttuja kulttuurista ja paikallisuutisia. Näppärä tietokoneen käyttäjä pääsee kyllä kiertämään maksumuurin, pitkäänhän riitti kun selaimen välimuistin puhdisti mutta nyt se on hiukan hankalampaa: helpompaa onkin siirtyä muille sivuille. Iltasanomilla ja Iltalehdellä on myös omat sivunsa, uutisointi on samalla lailla sensaatiohakuista kuin lehdissäkin, mutta toisaalta kumpikaan ei kokonaan ohita päivän varsinaisia uutisia kertoakseen jalkapalloilijoiden seksielämästä – suomalaiset iltapäivälehdet ovat kuitenkin laatukamaa verrattuna moneen muuhun maahan, netissäkin.Myös YLE  toinen vanha tuttu, tarjoaa uutisia netissä, ja YLE:n sivut on selkeästi suunniteltu nettiä silmälläpitäen eikä jonkinlaiseksi sanomalehdeksi netissä. Erityisen näppärä on haku avainsanojen avulla, joka listaa heti samaan aiheeseen liittyvät uutiset. YLE:n jutut eivät netissä ole kovin pitkiä, mutta niitä on paljon. Syvempää analyysiä voi etsiä vaikkapa Suomen Kuvalehden nettisivuilta.Uusi Suomi on ainoa suomalainen uutislehti netissä, joka on vain netissä. Sekin on ihan hyvä, joskin taso joskus heittelee. Sivuilla myös julkaistaan paljon blogeja, joita ei valvota laaduntarkkailun kannalta ja monet niistä ovatkin aika harrastelijamaista kökköä, mutta eipä niitä olekaan pakko lukea.